Tämä resepti löytyi Koti ja Keittiön julkaisemana, en voi siis ottaa kunniaa kakun itselleni kakun herkullisuudesta vaikka kuinka haluaisin. Olen kuitenkin muokannut reseptiä hieman, muun muassa vähentämällä sokerin määrää koska kakusta tuli alkuperäisellä reseptillä ylimakea.

Kakku on helppo ja vaivaton tehdä. Pyöräytin sen edellisenä iltana valmiiksi ja pistin jääkaappiin odottamaan seuraavan päivän kahvihetkeä. Ohjeessa on kuitenkin pari asiaa mihin kiinnittäisin huomiota.

Ensinnä tuo suklaan sulatus kannattaa tehdä vesihauteessa teräskipossa ja kakun kokoamista helpottaa reunakalvojen eli filmien käyttö. Itselläni ei niitä ollut, mutta voipaperista leikatut suikaleet ajoivat saman asian. Olivat ehkä vähän lepsuja ja vaativat asettelua samalla kun laitoin pohjan vuokaan, mutta lopputulos oli siisti.

 

Tämän reseptin kokeili: miniä

Pohja:
200 g suklaatäytekeksejä (käytin tässä Ballerinan kaakaotäytekeksejä)
100 g margariinia tai voita
1 rkl fariinisokeria
1–2 tl kanelia

Täyte:
4 liivatelehteä
2 dl vispikermaa
400 g maustamatonta
tuorejuustoa
150 g ranskankermaa
1 1/2 dl tomusokeria
1 1/2 rkl vaniljasokeria
puolen sitruunan mehu

Väliin:
noin 50 g tummaa suklaata
1 dl kirsikkahilloa  (2–3 rkl kirsikkalikööriä) (en voinut itse käyttää likööriä, mutta luulen että se toisi hieman ytyä tähän muuten makeaan kakkuun)


Päälle:
tuoreita kirsikoita
tomusokeria

1. Murskaa keksit monitoimikoneessa tai kaulimella muovipussissa. Sulata voi. Lisää voi ja mausteet keksimurskaan ja pyöräytä tasaiseksi seokseksi. Painele keksiseos leivinpaperilla vuoratun irtopohjavuoan pohjalle.

2. Laita liivatelehdet kylmään veteen likoamaan.

3. Vaahdota kerma. Sekoita tuorejuusto ja ranskankerma. Mausta sokereilla ja sitruunamehulla. Sekoita lopuksi seokseen vaahdotettu kerma.

4. Liuota liivatelehdet tilkkaan kuumaa vettä ja lisää ohuena nauhana täytteeseen koko ajan sekoittaen.

5. Sulata suklaa paksupohjaisessa kattilassa. Kaada puolet täytteestä vuokaan keksipohjan päälle. Valuta päälle puolet suklaasta ja kirsikkahillo. Mausta halutessasi kirsikkaliköörillä. Lusikoi päälle loput täytteestä ja koristele pinta vielä lopulla suklaalla raidoittamalla.

6. Laita jääkaappiin jähmettymään vähintään neljäksi tunniksi, mielellään seuraavaan päivään.

7. Koristele kakku juuri ennen tarjoilua tuoreilla kirsikoilla ja siivilöi päälle hieman tomusokeria.